Vikkilän Lampola

 


Tavoitteenamme on kasvattaa lampaita omatarve tuotantona.

 

Päämääränämme on ensi vuodesta kasvattaa pienimuotoisesti Texel risteytyksiä. Päädyimme Texeliin vuosien unelmoituani, rodun hyvän kasvun vuoksi, kuin heidän upean luonteen ja olemuksen. 

 

Alku katraamme saimme Huittisista loistavalta lampurilta jolla työkäytössä itsellään Pyreneittenkoiria. Tämä helpotti suuresti omalta osaltaan aikuisten laumanvartijoiden totuttamista lampaisiin. Suosittelen lämpimästi harkitessa lampaita että mietit omat lähtökohtasi (totutettavat koirat jne) ja etsit sitä kautta itsellesi sopivan katraan. 

 

Lampaamme laiduntavat omalla laitumella, siihen lisäksi syövät Luomu- heinää, Luomu- kauraa, ohraa ja kivennäis ja seleeni lisät tarpeen vaatien. 

Meillä koostuu kantalauma Texel, ja Texel-suomenlammas risteytyksistä. Meille tulee vielä lisäksi Suomenlammas- risteytys uuhia katraaseen.  Pässi tulee olemaan Texel Terhin tilalta.

 

Tulemme kasvattamaan pääasiassa itsellemme, tarkoituksena tuottaa lähi ruokaa perheellemme ja koirillemme. BARF laadukasta itsekasvatettua lihaa joka hoidetaan ja kasvatetaan rakkaudella teurasikään ja jokainen osa lampaasta käytetään. 

Taljamme on tarjoitus tulla vuosittain käsittelemään Turengin Turkismuokkaamolla, joka mahdollistaa meille lähi yritysten tukemisen, joka sopii omaan ajatusmaailmaani. 

 

Viljamme ja oljet ja heinät pyrimme ostamaan suoraan viereisiltä maatiloilta. Näin tiedän myös oman lihamme hiilijalanjäljen ja lihamme arvon verrattuna kaupan hyllystä ostamaani jauheliha pakettiin tai lampaan kyljykseen. 

 

Taljamme tulevat keväisin saavuttuaan muokkaamolta myyntiin ja niitä voi seurata omalta sivultaan. Taljojen myynti taas tukee maksamaan kustannuksia joilla eläimet hoidetaan ja ruokitaan. 

Näin jokainen osa eläimestä on hyödynnetty ravitsemaan perheemme ja koiramme ja Taljakaan ei mene hukkaan vaan jälleenkäsitellään myytäväksi ja rahat käytetään taas rehuihin. 

 

2016 lopulla meille saapui SL uuhia kolme omaa ja kaksi Toivosen Hissun talvilomalaista kera Oxford-Texel-SL pässin Blondin. Herran hedelmiä pääsemme ihailemaan 2017 kevään muuttuessa kesäksi!

 

 

2017 Syntyneet Vikkilän karitsat:

27.03.2017 Myrsky

Musta valkoisin merkein

korvamerkki:

sukupuoli: Uuhi

Emä: Eerika

isä: Blondi

 

08.04.2017 Elsa

Musta

uuhi

emä Hissun 0026

isä Blondi

27.03.2017 Tuisku

Musta valkoisin merkein

Korvamerkki:

sukupuoli: uuhi

Emä: Eerika

Isä: Blondi

08.04.2017 Anna & Hans

Musta & Musta

Uuhi ja pässi

Emä Hissun 0025

isä Blondi


Contact us:

www.facebook.com/mountainspearlkennel   mountainspearl.kennel@gmail.com   www.mountainspearl.com  +358451277610